Jenni Tuunainen / SADE Festival

Tuottaja / markkinointi
jenni.tuunainen@sadefinland.fi

Jenni Tuunainen on toiminut SADE ry:n puheenjohtajana 10-vuotta. Puheenjohtajan roolin lisäksi Jenni vastaa SADE ry:n markkinoinnista ja SADE-festivaalin tuottamisesta. Jenni aka Jeniwai on yksi Suomen tunnetuimmista popping tanssijoista ja hän kuuluu menestyneeseen Skitsoflex-ryhmään sekä All For Funk -brändin perustajiin. 

Jennille katutanssit ja niistä erityisesti Popping on toiminut elämäntapana jo vuosikymmenen. Jenni aloitti hiphop tunneilla 13-vuotiaana ja siitä pari vuotta myöhemmin hän tutustui myös locking-tanssiin. Kuitenkin nähtyään popping-tanssia ensimmäisen kerran Suomessa vuonna 2005 jäi hän sille tielle. Jenni matkusti hiphop-tanssin perässä sen juurille New Yorkiin vuonna 2006, jossa hän opiskeli aluksi Hiphop-tanssia, mutta Popping vei mukana ja siitä eteenpäin se on ollut hänen päätyyli. Vuodesta 2006 eteenpäin hän on matkustanut aktiivisesti ympäri maailmaa kilpailemassa, opiskelemassa ja esiintymässä poppingilla. Tämän vuosikymmen ajan varrella on tullut voittoja, häviöitä, pettymyksiä ja menestyksiä, mutta kertakaan luovuttamatta Jennin intohimo poppingia kohtaan on kasvanut päivä päivältä ja loppua ei näy.

Jennille on aina ollut tärkeää katutanssin sosiaalinen aspekti, jossa tanssia jaetaan ja opetetaan eteenpäin. Tästä syystä Jenni on lähtenyt mukaan järjestötoimintaan katutanssin saralla. Lisäksi Jenni on opettanut poppingia pääasiassa pääkaupunkiseudulla jo noin 10-vuotta ja tuonut myös useita kymmeniä popping vieraita ympäri maailmaa jakamaan tietotaitojaan. Viimeisimpänä kulttuuritekona Jenni on perustanut All For Funk -elämäntapa brändin, jonka tarkoituksena on kehittää kokonaisvaltaista ja tasa-arvoista kulttuurista liikehdintää popping tanssijoiden kesken ympäri maailmaa.