Kilpailu

 

Kaupalliset kilpailut syntyivät kun kulttuurit nostettiin laajan yleisön tietoisuuteen trendeiksi. Samalla vedettiin useita mutkia suoriksi, pääpaino siirtyi kaupallisuudelle, markkinoinnille ja tämän myötä lanseerattiin myös termi katutanssi. Samalla syntyi tanssikilpailuja, joissa pääpaino on itse kilpailussa ja useimmiten valmiiksi opetellussa koreografiassa. Kilpailuissa arvioidaan esimerkiksi koreografian oivaltavuutta, keksiliäisyyttä ja yhtenäisyyttä.

Suomen suurin kilpailuiden järjestäjä on FDO (Finnish Dance Organisation) , joka järjestää jokavuotiset Street Dancen Suomenmestaruuskisat. Tanssikilpailuissa puhutaan katutanssilajeista nimikkeellä Street. Street on yleisnimike tarkoittamaan kaikkia katutanssilajeja, eikä itsessään ole tanssilaji. Katutanssin rinnalla FDO järjestää myös show- ja disco-kilpailuita.

Tanssikilpailuissa käytettään usein pisteytysjärjestelmää, jonka avulla ryhmien ja tanssijoiden sijoituksia lasketaan. Yleisesti kaikkien tanssikilpailujen painotus on koreografisessa työskentelyssä. Näissä arvioidaan esimerkiksi koreografian oivaltavuutta, kekseliäisyyttä ja yhtenäisyyttä, sekä sitä miten hyvin tanssijat tanssivat yhtä aikaa samalla tavalla.

Tanssitapahtumissa voi olla myös soolokisoja katutanssilajeista. Vaikka tanssiminen soolokisoissa pohjautuu freestyletanssimiseen, kilpailut eivät kuitenkaan ole battleja. Useimmiten kyseessä on soolokonsepti, jossa jokainen tanssija esiintyy vuorollaan tuomareille.

Battlekulttuurista ja jameista voit lukea lisää täältä.